Paparazzi bongasi Jarnon!

Meni melkein koko peli pilalle kun yritin bongata Jarnoa yleisöstä. Arvelin Jarnon olevan vieraskannattajien seassa, mutta en sitä sieltä löytänyt. Ei se ollut edes kentän vaihtokoppien luona. Olin varma, että Japa sieltä löytyisi, kun Jere siellä melkein koko pelin istuskeli. Oliko se sittenkin jänistänyt ja jäänyt kotiin? Ei kai? Olin jo luovuttanut koko homman ja kiroilin mielessäni, että  toisen jakson juoksukarkelot menivät punaista sonnia etsiessäni, mutta sitten tärppäsi! Olin jo kävelemässä ulos, kun jokin kirkas ja punainen otti silmään sillan alta... Siellä se siis piileskeli! Pääsisäänkäynnin sillan alla! Oliko se ollut siellä koko pelin? Tuskin. Mutta onnittelen silti Jarnoa pelkojensa kohtaamisesta. Se oli miehen työ Jarno! Joukkueelle tuli pataan, niin että vellikellot soi, mutta olit paikalla. Olet oikea sonni, vaikkakin pienen pieni ja punainen.

 Tervetuloa uudelleen!

Iltasatu pienestä, punaisesta ja innostuneesta sonnista.

Olipa kerran pieni, punainen, innostunut sonni. Tämä sadun sonni syntyi lakeuksien keskellä, Ilmajoen alavilla viljavainioilla. Se oli veljeslauman viides ja viimeinen sonni, kuopus kuten sanotaan. Muut lauman jäsenet olivat isoja, uljaita sarvipäitä ja niitä pelättiin ihan syystä. Niin oli uljas ja sarvipäinen tämä viimeinenkin, mutta muutama asia teki tästä sonnista erilaisen. Se oli kirkkaan punainen ja pikkuruinen! Aivan pieni, niin pieni, että se nukkui pahvilaatikossa ja peitoksi kävi pieni käsipyyhe. Eikä sen nimi tietysti ollut pieni, punainen, innostunut sonni ollut, vaan Jarno.

Pieni, punainen ja innostunut vasikka.
Tästä se ei juurikaan enää kasvanut.

Jarno oli hyvin innostunut pesäpallosta ja se seurasi Koskenkorvan Urheilijoiden pelejä. Se tunsi Koskenkorvan joukkueen hyvin, olihan se Kossun maskotti ja ollut joukkuella kesätöissä Antin montussa pallopoikana, tai siis pallosonnina. Joukkue oli hyvin ihastunut tähän punaiseen sonniin ja se oli ikuistettu jopa joukkueen logoon. Mutta sitä mailaa mikä logossa oli, se ei puskenut rikki. Ei, se oli koskenkorvalaisen juniorin maila, jonka päälle se vahingossa astui ja kaatui päistikkaa pienelle punaiselle ahterilleen. Mailakin meni rikki ja pientä, punaista sonnia itketti.

Vaikka Jarno olikin käynyt katsomassa melkein kaikki Koskenkorvan pelit, vieraspeleissä se ei vielä ollut käynyt. Se kammoksui ajatusta lähteä kotoa pois vieraskentälle, poist tutulta ja turvalliselta Sähkökoje Areenalta. Mutta nyt se oli päättänyt rohkaistua ja lähteä! Pää pystyssä ja sarvet tanassa se kertoi isoveljilleen suunnitelmasta lähteä vieraspelireissulle. Veljiä hieman nauratti Jarnon uho, mutta eivät sanoneet mitään. Seuraava peli olisi Vimpelin Vetoa vastaan legendaarisella Saarikentällä. Ihan putkeen viime vuosina pelit eivät olleet Vetoa vastaan menneet, mutta kaikki oli jaksopelissä mahdollista! Se muisti, että Koskenkorvalla pelasi kolme Vimpelin Vedon entistä pelaajaa ja ajatteli kysyä heiltä millainen Saarikenttä on ja millaisia ovat Vedon kannattajat. Se hiipi Kossun harjoitusten jälkeen Jeren, Leksan ja Vallun luo ja kuiskasi kysymyksen heille. Leksa pyysi Jarnoa istumaan katsomoon, katsoi sitä syvälle silmiin, tarttui sorkasta ja alkoi kertoa hiljaisella ja matalalla äänellä.

"Kuules sonni, älä nyt säikähdä, mutta Saarikenttä on hieman pelottava paikka. Sillä siellä on tapana vastustajan lyöntivuoron huutaa niin kuin olisivat tulossa syömään sinut! Sinun ei saa pelätä, tai ainakaan sinun ei saa näyttää sitä että pelkäät, sillä muuten peli on menetetty. Mutta älä huoli, kannattajat pysyvät katsomossa, yleensä. Rohkaistu nyt vain ja tule mukaan"

Jarnon niskakarvat olivat pystyssä ja sen häntä tärisi. Se mietti miltä huuto kuulostaisi ja miltä tuntuisi kun mylvintä alkoi, kiihtyi ja kävisi sietämättömaksi...  Sitä hieman kadutti päätös lähteä, mutta kun se kerran oli jo ehtinyt uhoamaan vanhemmille veljeksille, niin nyt ei auttanut antaa periksi. Lähdettävä oli vaikka mitä tulisi!

Tervetuloa Koskenkorvan kannattajat Saarikentälle!

Kesäkuun mämmikourat, olkaa hyvät!

Oho! Hupsis! Oijoi!

Kesäkuussa kämmäiltiin joidenkin joukkueiden osalta katastrofaalisesti. Oliko kesäkuu kenties liian lämmin? Aurinko paistoi ikävästi silmään ja uimaan olisi tehnyt mieli? Nättejä tytsejä katsomossa viemässä huomion? Syitä saanemme arvailla, mutta Kankaanpään Maila vetäisi ravat pohjalta antamalla kuusi (6!) vapailla ja viisi (5!) harhoilla. Siis 11 juoksua sähläten. Melkeen yhtä monta kuin Ankkurit ovat lyöneet koko kautena! Eipä Kitee tai Seinäjoki sen enempää rintaa saa röyhistellä, sillä joukkueet antoivat yhteensä viisi juoksua räpeltämällä. Eli Kopla siis menetti johtoasemansa KaMa:lle ja tippui Pupujussien ja Koskenkorvan kanssa jaetulle kolmannelle sijalle. Hienoa!

Mutta eipä vielä hätää kellään, sillä runkosarjaa vielä riittää!